Hautajaiset voivat kuvastaa henkilön elämää, persoonaa, vakaumusta, arvoja ja tapoja monella tavoin.

Arkun valinnassa arkkuun on mahdollista vaikuttaa materiaalin valinnalla tai vaikka arkkuun toteutettavalla maalauksella vainajan elämää kuvaavista asioista. Myös uurnassa on mahdollisuus tuoda esille näitä samoja asioita.

Omaiset voivat haluta jättää jäähyväiset vielä vainajan luona ja useimmiten tämä on mahdollista järjestää ennen hautajaisia. Arkkuun vainajalle voidaan pukea omat vaatteet. Käytännössä vaatteet voivat olla hänen lempivaatteensa, joita hän on käyttänyt tai toivonut, ehkä jopa ilmaissut, että nämä hän haluaa laitettavaksi itselleen arkkuun. Arkkuun voidaan myös laittaa sellaisia muistoesineitä tai muistamisia, jotka soveltuvat esimerkiksi tuhkaukseen. Myös arkkuhautauksissa olisi hyvä huomioida, että muistoesineet olisivat mahdollisimman hyvin maatuvia. Esimerkiksi piirustukset, pehmolelut ja valokuvat ovat tällaisia.

Vainajan viimeinen matka voidaan myös suunnitella hänen näköisekseen. Vainajan kuljetus on mahdollista toteuttaa hänen tai omaisten toivomalla tavalla. Useimmat vainajat noudetetaan sairaalasta, täältä matka voidaan suunnitella niin, että kuljetaan esimerkiksi kodin, kesämökin tai muun tärkeän paikan kautta. Pysähdytään siinä hetkeksi ja vietetään hiljainen hetki, ennen kuin sitten jatketaan kirkkoon tai kappeliin.

Vainajan valokuvan tai muotokuvan voi tuoda esille hautajaistilaisuuteen arkun vierelle, näin vainaja on vielä enemmän läsnä tilaisuudessa. Kukkalaitteet voidaan toteuttaa vainajan värimaailman ja vainajan mieltymysten mukaisesti. Kukkalaitteita voidaan muokata paljon. Laitteesta voidaan tehdä sydän, ankkuri tai risti - ehkäpä suunnistajan matka rastille tai oman mökkisaaren ranta tai sitten kuvata tärkeä marjametsä.

Muistotilaisuuden ohjelmaa voidaan vapaammin muokata kuin esimerkiksi siunaustilaisuuden ohjelmaa. Siellä voidaan soittaa vainajan lempimusiikkia tai voidaan tehdä PowerPoint-esityksiä ja katsella valokuvia. Tilaisuuteen voidaan valmistaa vainajan lempiruokaa.

Hautakiveen on mahdollista tänä päivänä saada valokuva tai erilaisia kuvia kaiverrettuna, myös värejä on mahdollista käyttää kaikissa tuotteissa. Pronssituotteista löytyy laaja valikoima koristeita, joita voidaan kiinnittää hautakiveen ja näin tuoda persoonallisuutta muistomerkkiin.

Näitä monia asioita voidaan tuoda esille hyvin suunnitellussa hautauksessa, jossa kokonaisuus on mietitty arkusta lähtien viimeisteltyyn muistomerkkiin saakka. Suunnittelussa mahdollisimman monin tavoin huomioidaan se, mikä on ollut vainajan elämän matka. Mitkä asiat ovat olleet hänelle tärkeitä ja totta kai sekin mitä ovat omaisten toivomukset ja näkemykset.