Hautauksen ennakkosuunnittelu

Monesti omaan kuolemaan liittyviin ajatuksiin sisältyy huoli siitä, miten jälkeenjäävät selviävät niistä monista kysymyksistä, joita läheisen kuolema tuo väistämättä eteen. Lähimpiään ei haluaisi tarpeettomasti rasittaa sen enempää käytännön kuin taloudellisillakaan ongelmilla. Monella – varsinkin yksinäisillä henkilöillä – on huolena se, ettei oman kuoleman jälkeen ole välttämättä ketään sellaista, joka huolehtisi hautajaisjärjestelyistä.

Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n jäseninä olevissa hautaustoimistoissa on asiakkaita varten kaksi erilaista tapaa antaa läheisilleen omia hautajaisiaan koskevia toiveitaan.

Hautausjärjestelyni-vihkonen

Hautajaisiaan suunnitteleva voi Hautajaisjärjestelyni-vihkoseen (Mina begravningsarrangemang) täyttää vapaamuotoisesti omia toiveitaan siinä määrin kuin haluaa. Vihkosen voi antaa henkilölle, jonka toivoo huolehtivan hautajaisjärjestelyistä. Ainakin on hyvä kertoa, missä vihkosta säilyttää. Vihkosesta voi antaa kopion myös hautaustoimistoon.

Hautausjärjestely-vihkosta saa Suomen Hautaustoimistojen Liittoon kuuluvista hautaustoimistoista. Vihkonen on saatavana myös ruotsinkielisenä.

Hautaustestamentti

Hautaustestamentti on Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n kehittämä järjestelmä, jonka avulla testamentin tekijä voi määrätä omien hautajaistensa järjestämisestä. Hautaustestamentti allekirjoitetaan ja todistetaan kuten tavallinenkin testamentti. Sitä tehdään kaksi saman sisältöistä kappaletta, toinen hautaustestamentin tekijälle, toinen hautaustoimistolle.

Hautaustestamenttiin liittyy aina Hautaussuunnitelma, jossa testamentin tekijä voi yksilöidä haluamansa palvelut ja tuotteet. Hän voi määrätä vain yhdestä asiasta, esim. hautaustavasta tai tehdä yksityiskohtaisen suunnitelman omien hautajaistensa järjestämisestä.

Hautaustestamentissa voi määrätä, että varat hautajaisiin otetaan testamentin tekijälle jäävästä omaisuudesta tai siten, että varat talletetaan testamentin tekijän tätä tarkoitusta varten avaamalle pankkitilille. Hautajaiset järjestävän hautaustoimiston kanssa testamentin tekijä voi tehdä myös Hautauksen ennakkotilaussopimuksen. Tilillä olevat varat ovat testamentin tekijän hallinnassa. Hänen kuoltuaan sillä hautaustoimistolla, jonka kanssa sopimus hautajaisten järjestämisestä on tehty, on oikeus nostaa varoja hautaussuunnitelman mukaisten hautajaisten toteuttamista varten.

Hautaustestamentti tehdään aina Suomen Hautaustoimistojen Liittoon kuuluvassa hautaustoimistossa. Testamentin liitteeksi tuleva Hautaussuunnitelma edellyttää neuvottelua ja erilaisten vaihtoehtojen esittelemistä ja valintojen tekemistä.

On erittäin tärkeää, että hautaustestamentin tekijä kertoo olemassa olevasta hautaustestamentista läheisilleen tai ystävilleen. Testamentin tekijän kappale on hyvä säilyttää sellaisessa paikassa, josta omaiset tai ystävät sen helposti löytävät. Hautaustestamenttia ei missään tapauksessa kannata säilyttää pankin tallelokerossa, koska se avataan usein vasta hautauksen jälkeen ennen perunkirjoitusta.