Muistorunoja suruun

Muistosäkeitä löytyy jokaisen maailmankatsomuksen ja vakaumuksen mukaisesti. Muistosanojen on tarkoitus lohduttaa ja viestittää saattajien ajatuksia ja tunteita, mutta ne myös lohduttavat niiden vastaanottajaa.

Tälle sivulle on koottu säkeitä avuksi suunnitellessanne muistosanoja esimerkiksi kuolinilmoitukseen, kukkalaitteisiin ja muistokirjoituksiin. Muistolauseita ei ole jaoteltu millään perusteella, vaan ne ovat otanta lukuisista teoksista joista muistorunoja löytyy osana kokoelmia.

Muistolauseita löytyy lisää useista eri teoksista nykyisin myös internetistä. Jokainen voi myös kirjoittaa itse juuri ne sanat jotka tuntuvat oikeilta tähän hetkeen.

1.
Olen siirtynyt vain rauhaan lempeään,
silti teidän olen, lähellenne jään.
Tallentakaa menneen parhaat muistot,
muiden olla antakaa
kuin ennen voimissani
te minut muistakaa.

2.
Kun noutaja niittää kypsää viljaa
ja korjaa matkaajan uupuneen,
kun sydän hiljainen sammuu hiljaa,
onko aihetta muuhun kuin kiitokseen.
Siksi kiitos ja siunaus matkalla myötä
sinne, missä ei tuskaa, ei yötä.

3.
Kuljen harhaan,
ruusutarhaan Sinut veisin,
portin suljen
silmin kyyneleisin.
Tyyntä rauhaa
toivon, armas, Sinun saavan,
meille pauhaa tuulet meren ja aavan.

4.
Ei mikään voi kuolla, ei kukat ei tuuli
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee ja kukat jää
taakse ja muualla tuuli soi.

Aila Meriluoto

5.
Kun astuit illalla unten purteen,
se lipui hiljaa rantaan uuteen.
Näin helppo nyt on hengittää siellä
ja kevyt kulkea valon tiellä.
Sanat ne soljuvat, soljuvat niin,
kun tuska ja ahdistus pois pyyhittiin.

6.
Vaikka tiemme erkani päällä maan,
jäi minulle muistojen silta.
Sillä sillalla kanssasi olla saan
joka ainoa päivä ja ilta.

7.
Me olemme niin kuin uni
ja niin kuin ruoho maan,
joka aamulla puhkee kukkaan
ja ehtoolla leikataan.

Mika Waltari

8.
On ikävää, jota ei voi ilmaista,
on kaipuuta, jota mitkään teot
eivät voi täyttää,
ja on rakkautta,
joka ei vaadi muuta kuin
sydämen hiljaisuutta.

9.
Tuuli kuiskii, tuutii viljaa.
Tie raskas elon päättyy hiljaa.
Kukkakedolla taivaan nyt hän käy,
ei huolta murhetta enää näy.
Suru raskas tänne jääneen on kantaa,
pois hennois luotaan ei rakkainta antaa.
Vaan vielä toisemme kohtaamme kerran,
kodissa taivaan, luona Herran.

10.
Kukkui ennen kun käköni,
kukkui illoin, kukkui aamuin,
syvänyöllä sylkähytti –
nyt ei kuulu kukkuvaksi.

11.
Emme voi sanoa voi – emme tahdokaan
hän kuoli – ei – hän lähti vaan
valoisin hymyin viittoen
hän vaelsi toiselle rannalle
jättäen meidät aavistamaan,
kuinka kauniit ovat rannat
sen toisen maan.

12.
Ihmiset niin vaiti kulkee,
varjot on niin lempeät.
Hiljaa uutimia sulkee
kädet näkymättömät.

Elina Vaara

13.
Sä vieno tenhoisa armas yö
mun ainokaisella sä ollos hellä.
Luo unten herttaisin helmivyö
ja häntä viihdä sen välkkehellä.
Ja kanteleitas sä hälle soita,
suo kuulla enkeltes lauleloita
oi öyhyt oi, oi lyhyt, oi.

14.
On kuin vasta äsken
olisi ollut kevät ja nuoruus,
vilja kylvetty ja oraat versoneet.
Sitten äkkiä;
tähdet syttyneet iltataivaalle,
linnut lähteneet
ja kotipihassa äänetön ikävyys.
Kesä – on siellä jossain.

15.
Sinun kuolemas
kuolemanrannan
niin ihanan lähelle tuo.
On välillä sydäntemme
vain virran kapea vuo.

16.
Aurinko laskee, jo pitenee varjot,
aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin…

Kari Rydman

17.
Me emme itke niitä päiviä,
jotka ovat myötäsi menneet,
vaan olemme onnellisia,
että ne päivät ovat olleet.

18.
Sain nähdä, kuinka järvi
hohtaa purppuraa
ja päivä hiljaa painuu
jo taivaanrannan taa.
Niin lähellä on alku
ja matkan määränpää.
Vain tuuli ylle vetten
hiljaa soimaan jää.

19.
Nuku rauhassa isä kulta,
elon huolet loppui sulta.
Luo äidin kaipasit joka ilta
– suo sinne johtaa nyt kaarisilta.
Tartu käteen äidin armaan,
hän sua vastassa on varmaan.

20.
Vedet virtaavat vuorilta.
Ne eivät solise, niillä on itkun ääni,
eikä kukaan voi
niitä lohduttaa.
Ne ovat syntyneet
murheen sumusta,
mutta niiden sisälle
on Luoja kätkenyt hiljaisen soinnun:
Älä pelkää.

21.
Kun kerran viimeisin suljen
nämä silmäni unista maan,
yhä ylemmäs silloinko kuljen,
yhä kauemmas nähdäkö saan.

Yrjö Jylhä

22.
Sun muistos kallis ainiaan
jää kauniina
mieliimme loistamaan,
vaikk’ sydämes kultainen
väsyi pois,
emme hyvyyttäs,
lämpöäs unhoitaa voi.

23.
Et ole ikiunessa, et ole poissa,
olet tuhat tuulta puistikoissa,
olet valkea välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.
Et jättänyt meitä, et ole vaiti,
olet lintujen laulu taivaalla,
olet kuiskaus viljapellolla,
olet henkäys rakkaasi poskella.

24.
Nyt olen vapaa
ja mukana tuulen
saan kulkea rajoille
ajattomuuden.
Olen kimallus tähden,
olen pilven lento.
Olen kasteessa aamun
pisara hento.
En ole poissa
vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen
nousevan aamun.
Ja jokaisen
tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

25.
Niin äkkiä päivä sammua voi,
ei kohtalon kello edeltä soi.
Sydän itkee kaipuuta, ikävää,
enää muiston helmet kimmeltää.

26.
Lähti lentoon enkeli taivaan,
tuli luokse väsyneen, sairaan,
kosketti hiljaa posken nukkaa,
silitti hellästi hopeista tukkaa.
Nosti siivilleen äitimme armaan,
vei turvaan paikkaan varmaan
isän viereen, tähtien taa.
Luokse Jumalan kaikkivaltiaan.

27.
Pois aurinko painui, lankesi ilta
jäi taivahan rannalle säihkyvä silta
mut kaukaa korven tummuvan yöstä
soi laulu ihmisen työstä.

Eino Leino

28.
Hyvän ahkeran ihmisen muisto
niin paljosta kertoa voi.
Se kertoo kaikesta siitä,
mi elämän aateloi.
Siitä kertovat tuhannet tunnit
työn ääressä vierineet,
ja kevyet taikka raskaat
jo vaienneet askeleet.

29.
Ikiliekki ihmisen henki on,
se on syttynyt säteistä auringon,
ja päivän puoleen se halaa.
Vaikk’ kuilussa kulkee
ja helmassa yön,
tuvat sille on tuttuja
tähtien vyön,
ja tähtiin se takaisin palaa.

30.
Kädet paljon työtä tehneet
minua lasna kantaneet,
kädet väsyneet, kädet rakkaat,
puolestani rukoilleet.
Ne peitteellä hiljaisina,
on suonin sinisin,
ne viimeisen, viimeisen kerran
ovat käyneet ristihin.