Muistotilaisuus

Muistotilaisuutta vietetään useimmiten hautajaistilaisuuden, kuten siunaustilaisuuden, jälkeen. Näin menetellään useimmiten silloinkin, kun vainajan hautaus tapahtuu myöhempänä ajankohtana joko sen vuoksi, että vainaja tuhkataan tai hautapaikka muuten sijaitsee sellaisessa paikassa, että matka sinne on helpointa tehdä muistotilaisuuden jälkeen. Muistotilaisuus antaa mahdollisen yhteisen ruokailun tai kahvitarjoilun lisäksi omaisille ja vainajan muille läheisille tilaisuuden muistella vainajaa juuri sillä tavalla kuin hänen persoonaansa sopii.

Muistotilaisuuspaikkana toimii usein seurakunnan tila tai muu juhlatila. Hautaustoimistot auttavat mielellään sekä sopivan tilan löytämisessä että tarjoilun järjestämisessä.