Hautaoikeus
Hautaoikeus terminä tarkoittaa oikeastaan oikeutta tulla haudatuksi tiettyyn hautausmaahan tai hautaan. Hautaustoimilain (6.6.2003/437) mukaan: ”Evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta tai seurakuntayhtymä on velvollinen vaadittaessa osoittamaan hautasijan vainajalle, jonka kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta oli kuolinhetkellä seurakunnan tai seurakuntayhtymän alueella.
Jos vainajalla ei kuollessaan ollut kotikuntalaissa tarkoitettua kotikuntaa, 1 momentissa mainittu velvollisuus on sillä evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnalla tai seurakuntayhtymällä, jonka alueella vainaja kuollessaan asui.
Evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta tai seurakuntayhtymä on lisäksi velvollinen vaadittaessa osoittamaan hautasijan myös sellaiselle kuolinhetkellä ulkomailla asuneelle Suomen kansalaiselle, jonka viimeinen kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta ennen ulkomaille muuttamista oli seurakunnan tai seurakuntayhtymän alueella.”
Joillakin paikkakunnilla ja hautausmailla on vanhojakin sukuhautoja, joihin on jo haudattu useamman sukupolven ajan saman perheen tai suvun jäseniä. Tämän mahdollistaa Kirkkolain (26.11.1993/1054) 30.12.2003/1274 mukainen 4 §: ”Jollei siitä, keitä hautaan voidaan haudata, ole sovittu 3 §:n 2 momentin mukaisesti, hautaan saadaan ensisijaisesti haudata vainaja, jota varten hauta on luovutettu, ja tämän puoliso sekä lisäksi sattuneiden kuolemantapausten mukaisessa järjestyksessä suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa oleva sukulainen ja tämän puoliso. Jollei tällaista sukulaista ole tai jos hautaoikeuden haltija siihen suostuu, hautaan saadaan haudata vainajan sisar ja veli sekä heidän lapsensa, sanottujen henkilöiden otto- ja kasvattilapset sekä näiden kaikkien puolisot. Hautaoikeuden haltijan suostumuksella voi hautaustoimesta vastaava seurakunnan viranomainen antaa luvan haudata hautaan muunkin henkilön, milloin siihen on erityinen syy.”
Säännöstä tulkitaan eri seurakunnissa eri tavoin, joten tilanne on hyvä tarkistaa omasta seurakunnasta.
Kirkkolain 4 §:ssäkin mainittu hautaoikeuden haltija on määritelty saman lain 3 §:ssä:
”Hautaoikeuden haltija edustaa niitä, joita voidaan haudata hautaan, sekä käyttää puhevaltaa hautaa koskevissa asioissa siten kuin hautaustoimilaissa sekä tässä laissa ja sen nojalla säädetään tai määrätään.
Hautaoikeuden haltijasta ja siitä keitä hautaan voidaan haudata, sovitaan hautaa luovutettaessa. Jos sopimusta ei ole tehty vuoden kuluessa haudan luovutuspäivästä tai jos tehtyä sopimusta ei voida olosuhteiden muuttumisen johdosta noudattaa, hautaoikeuden haltijaksi tulee vainajan leski tai, milloin leskeä ei ole taikka hänkin on kuollut, ensimmäiseksi hautaan haudatun vainajan lähimmät perilliset. Jos heitä on useita, heidän on valittava hautaoikeuden haltija edustamaan heitä hautaa koskevissa asioissa. Hautaoikeuden uudesta haltijasta on ilmoitettava hautaustoimesta vastaavalle seurakunnan viranomaiselle.
Jos ensimmäiseksi hautaan haudatun vainajan lähimmät perilliset eivät ole voineet sopia hautaoikeuden uudesta haltijasta, kirkkoneuvosto voi määrätä hautaoikeuden haltijan ja antaa etusijan paikkakunnalla asuvalle tai sille, joka on huolehtinut haudan hoidosta.”
Hautaoikeuden haltijalla ei siis automaattisesti ole oikeutta kieltää hautaamasta hautaan niitä, joita hautaan voidaan haudata (Kirkkolaki 4 §). On kuitenkin tärkeää huomata, että vaikka vainaja voidaan ilman hautaoikeuden haltijan kuulemista haudata hautaan, vaatii esimerkiksi uuden hautamuistomerkin asentaminen tai entisen muistomerkin poistaminen hautaoikeuden haltijan kuulemista. Tämän vuoksi tilanne voi olla, että vainaja voidaan haudata hautaan, mutta muistomerkkiin ei voida lisätä hänen nimeään eikä haudalle asentaa uutta muistomerkkiä joko hautausmaan käyttösuunnitelmasta johtuen tai hautaoikeuden haltijan suostumuksen puutteen vuoksi. Tämä on hyvä huomioida päätettäessä sitä, mihin hautaan vainaja haudataan.
