Hautaustoimilaki uudistuksen tarpeessa?

Hautaustoimilaki on vuodelta 2003. Tämän jälkeen useimmille tahoille on varmasti tullut huomioita siitä, että hautaustoimilakia tulisi uudistaa ja täydentää.  Yhteistyöllä omaisten parhaaksi projektissa jo 2011 yhdessä kirkkohallituksen ja seurakuntien edustajien totesimme, että muutamia täydennys ja korjaustarpeita laissa olisi. Koronapandemia toi esille sen, että poikkeustilanteiden varalta hautaustoimilakiakin olisi uudistettava.   

– Otan tässä nyt kantaa hautaustoimistojen sekä omaisten näkökulmasta muutamaan asiaan, jotka yleisimmin tulevat vastaan hautaustoimilain puutteiden tai tulkinnan osalta. 

Ensimmäinen ongelma on luvussa 1 pykälässä 2. Vainajan ruumis on ilman aiheetonta viivytystä haudattava tai tuhkattava. Mikä on aiheeton viivytys? Laissa tulisi selkeästi määritellä aika, jonka puitteissa vainajan ruumis on haudattava tai tuhkattava. Olisi myös määriteltävä, mikä on aiheeton viivytys. Omaisten näkökulmasta työmatka, lomamatka tai vaikkapa muu perhetapahtuma on aiheellinen viivytys. Sekin, että kaikki toivotut omaiset pystyvät osallistumaan hautajaistilaisuuteen ei ole aiheeton viivytys, vaikka se yhteiskunnallisesti näkökulmasta saattaisikin sillä vaikuttaa. Kun hautaustoimilaissa kuitenkin korostetaan sitä, että vainajan ruumista ja tuhkaa tulee käsitellä arvokkaalla ja vainajan muistoa kunnioittavalla tavalla ja tulee kunnioittaa vainajan katsomusta ja toivomuksia saattaa syntyä ristiriita juuri tämän aikataulutuksen vuoksi.   

8 luvun pykälä 23 Määrittää hautausjärjestelyistä, kuka voi huolehtia niistä. Siinä sanotaan, että eloonjäänyt puoliso tai kuolinhetkellä vainajan kanssa avioliiton omaisissa olosuhteissa yhteisessä taloudessa jatkuvasti elänyt henkilö sekä lähimmät perilliset. Tämä kirjoitettu järjestys aiheuttaa usein kysymyksen siitä, kuka on todella ensisijainen hautausjärjestelyissä. Kuitenkin lain tarkoituksena ei ole kaiketi ollut, että tämä kirjoitusjärjestys suoranaisesti määrittää sen kuka voi päättää asioista mutta kirjoitusmuoto aiheuttaa tulkintoja sekä kysymyksiä. Tätä tulisi selventää siten, ettei jää tulkinnan varaisuutta päätösvaltaisuusjärjestyksestä. Näin vältyttäisiin usein riidoilta siitä, kuka asioista voi päättää. 

Tässä pykälässä on myös toinen ristiriita siltä osin, että avopuoliso, jota tarkoittaneen tässä avioliitonomaisissa olosuhteissa eläneeltä henkilöllä ei ole todellisuudessa oikeutta kuolinpesän varojen käyttöön, koska hän ei ole kuolinpesän osakas. Useimmin ongelma tulee esiin siinä, kun avopuoliso sopii ja hoitaa järjestää hautausjärjestelyt tähän lakiin perustuen mutta ei tiedä oikeuksiaan kuolinpesän asioiden hoidossa. Avopuoliso ei voi esimerkiksi maksaa niitä vainajan pankkitililtä laskuja, ellei hänellä ole siihen erillistä valtuutusta. Tässä tulee esille selkeä tarve sille, että avopuolison järjestettäessä hautajaisia hänellä tulisi olla valtakirja muilta pesän osakkailta hautausjärjestelyihin sekä näiden maksuun vainajan tililtä. 

17 luvun 11 pykälä aiheuttaa yhä enemmän keskustelua ja hämmästystä omaisissa. Ristiriitaa on jo siltä osin mitä vainaja itse on toivonut hautaamisensa osalta. Tässä määrätään, että vainajan tuhka on vuoden kuluessa tuhkaamisesta haudattava tai muulla tavoin sijoitettava pysyvästi yhteen paikkaan. Yhä useammin tulee toivomus jo vainajalta itseltäänkin, että hän haluaisi tuhkansa jaettavaksi. Tämä tulisi huomioida lakimuutoksessa.  Olisiko mahdollista kuitenkin nyky-yhteiskunnassa antaa tähän omaisille ja vainajalle päätösvalta siitä, miten tuhkan jakamisen osalta toimitaan. Tuhkaa kuitenkin yhä enemmän haudataan myös omalle maalle ja viedään vaikkapa ulkomaille haudattavaksi. 

Kun laki määrää kunnioittamaan ja huomioimaan vainajan tahdon sekä vakaumuksen tämä jää monilta toteutumatta, jos tuhkaa ei voi jakaa vaikkapa entiseen kotimaahan ja nykyiseen kotimaahan haudattavaksi. Tai ehkäpä mökille osa ja osa sukuhautaan, eikö toisaalta ole määritelty, että vainaja on haudattu, kun hänet on tuhkattu? 

Hautaustoimilain tulisi myös ottaa huomioon muuttuva yhteiskunta, jossa seurakunnan merkitys hautaamisprosessissa ei ole vainajan tai omaisten näkökulmasta yhtä suuri kuin ennen. 

 Kyllikki Forsius